Kairi Look. ”Piia Pikkuleipä muuttaa”

Reading sample

Poppelikuja 5

Pikkuleipien uusi koti sijaitsi pienellä sivukadulla nimeltä Poppelikuja. Kolmikerroksinen puutalo oli vanha ja vino, mutta kotoisa, ja sen ympärillä oli suuri puutarha. Katolla tuprutti kapea lysähtänyt piippu, ja huuruisten ikkunoiden takana hehkuivat kaakeliuunit. Kerrosten välillä luikertelivat kapeat puuportaat ja sileät kaiteet, jotka oli kuin luotu liukumiseen. Pikkuleipien koti sijaitsi toisessa kerroksessa suuren omenapuun takana.
Aamulla Piia heräsi siihen, että Luutu kauhoi ikkunalaudalla kukkaruukusta multaa sänkyyn.
”Mitä sinä teet?” Piia huusi. ”Oletko tullut hulluksi? Lopeta heti!”
Luutu tuijotti Piiaa moittivasti ja taputti tassulla vatsaansa.
”Ahaa!” Piia tajusi, nappasi kissan kainaloonsa ja juoksi paljain jaloin kahvilta tuoksuvaan keittiöön.
”Luutu haluaa syödä!” hän huusi ja pysähtyi yllättyneenä ovelle. Isä seisoi alusvaatteisillaan räjähtäneen näköisen hyllyn luona ja oli aivan hikinen.
”Miksi kukaan ei kysy minulta, koska minä haluan syödä? Tämä vietävä lähtee kohta takaisin kauppaan!”
”Montako osaa tällä kertaa jäi yli?” Piia kysyi myötätuntoisesti.
”Seitsemän”, lausui äiti ovelta, ”mutta eilen illalla jäi neljätoista.”
Isä vilkaisi äitiä murhaavasti.
Piia otti juuri jääkaapista Luutulle nakkeja, kun joku koputti.
Ovella seisoi pisamainen nuori nainen jättimäinen koira vierellään.
”Hei!” hän hymyili leveästi.”Ajattelin tulla tervehtimään uusia naapureita. Minä olen Mirjami ja tämä on Paroni.”
Bernhardilainen heilutti häntäänsä ja tuijotti nakkia. Sitten sen katse osui Luutuun ja se nyökkäsi kohteliaasti. Kissa nappasi Piialta nakin ja heilutti sitä hitaasti Paronin silmien edessä. Sitten se kohotti kuonoaan ja hotkaisi nakin yhdellä haukkauksella. Koira veti hännän jalkojen väliin ja perääntyi Mirjamin selän taakse. Luutu hymyili säteilevänä.
”Minä olen Piia”, Piia esitteli itsensä. ”Ja keittiössä ovat myös äiti ja isä, mutta he kokoavat juuri huonekaluja.”
”Onpa mukavaa, että tulit käymään”, äiti tuli lähemmäksi. ”Maija, hauska tavata.”
”Niin on”, Mirjami hymyili. ”Asun teidän yläpuolellanne kolmannessa kerroksessa ja luen juuri tenttiin. Opiskelen viimeistä vuotta yliopistossa mekaniikkaa.” Hänen katseensa osui isään, joka pyyhki keittiössä hikistä otsaansa hihaan. ”Voisinkohan ehkä auttaa?”
”Voit”, Piia nyökkäsi ja veti Mirjamin keittiöön. ”Isä on lahjakas kaikessa paitsi hyllyissä. Minä leikin sen aikaa koiran kanssa.”
Paroni haukahti ystävällisesti, ja Piia halasi sitä kaikin voimin.
Mirjami astui keittiöön, vilkaisi ryppyistä ohjetta ja hymyili isälle. ”Kokosin tällaisen juuri pari viikkoa sitten. Aivan hölmö rakennelma, mutta tuli siitä lopulta ihan hyvä.”
Isä hymyili Mirjamille kiitollisena ja ojensi kätensä. ”Pauli Pikkuleipä, mukava tavata.”
”Ja Luutu, hauska tavata myös”, kuului katon rajasta. Kissa istui tassut ristissä jääkaapin päällä ja vilkutti Mirjamille.

 

Piia matkustaa junalla

Lopulta oli kesäkuun toinen perjantai! Piia oli jo kauan odottanut juuri tätä aamua, sillä tänään hän pääsisi ensimmäistä kertaa junaan.
Kaikissa muissa liikennevälineissä Piia olikin jo ollut. Eniten tietenkin isän autossa, mutta myös purjeveneessä Saarenmaalla ja isoisän moottoripyörän sivuvaunussa. Heti kun isoäiti katosi näkyvistä, isoisä veti käsijarrusta niin, että muta lensi, ja nauraa röhötti samalla. Piia oli jopa lentänyt kaksi kertaa, mutta tämä oli hänen ensimmäinen junamatkansa.
Pian he nousivat Rasmus-enon kanssa vaunuun. Eno nosti laukut ylähyllylle, ja he istuutuivat penkeille. Tallinna jäi pian taakse, ja juna puksutti keskellä synkkää metsää.
”Mitäs me nyt teemme?” Piia haukotteli. ”Täällähän on tosi tylsää.”
Junan ikkunoiden takana ei näkynyt mitään säväyttävää, eikä tilanne vaunussa ollut sen parempi. Piiaa vastapäätä nukkui violettihiuksinen täti, ja kauempana kaksi finninaamaista poikaa pelasi tietokoneella. Vähän edempänä istui iso pyöreävatsainen setä, joka söi maiskutellen keksejä.
”Tylsää? Nythän on paras hetki lempihommaani!” Rasmus-eno huudahti. ”Haluatko, että näytän?”
”Haluan”, Piia nyökkäsi. ”Mitä sinulla on?”
Eno onki takintaskusta ryppyisen sanomalehden ja heilutteli sitä Piian nenän alla.
”Vanha sanomalehti!” Piia oli pettynyt.
”Ei pelkästään”, eno iski silmää. ”Katso!” Rasmus teki lehteen kaksi reikää ja nosti sen hitaasti silmiensä eteen. Enon siniset silmät vilkkuivat rei’istä. ”Näen sinut”, hän huomautti tyytyväisenä, ”Mutta sinä et näe minua. Eikä tuo isovatsainen setä. Täytyy vain osata katsoa!”
Piiakin tiiraili sanomalehden läpi setää, joka kaivoi juuri nenäänsä. Setä kaivoi nenästä vihreän räkäklöntin, tutki sitä hetken ja liimasi sitten aivan rauhallisesti penkin alle.
”Mars vakoilemaan!”, eno kuiskasi. He hiipivät käytävälle lehdet kasvojensa edessä ja totta se oli – kaikki oli hyvin jännittävää, kun vain osasi katsoa! Piia huomasi, että violettitukkaisen tädin käsilaukussa oli kissanpentu, eivätkä pojat pelanneet tietokoneella, vaan katsovat alastomien neitojen kuvia. Lihavan sedän laukusta he löysivät suuren suklaajäniksen ja kirjan nimeltä Miten löytää vaimo.
”Jos tuolla tavalla kaivat nenää, kukaan ei kyllä halua tulla sinulle vaimoksi”, Piia kuiskutti sedälle. ”Mutta ehkä keksit auttavat… kokeillaan. Anna minulle yksi.”

Setä punastui. Hän antoi Piialle kokonaista kolme keksiä ja taitteli reikäisestä sanomalehdestä hienon hatun. Tarttoon päästyään he olivat jo hyvät ystävät. Kaikki tuntui jotenkin erilaiselta kuin ennen.

Suomennos: Katariina Suurpalo